sunnuntaina, maaliskuuta 27, 2011

La mano arriba


Olinko edes kickseissä kun kuulin ton Miiran synttäreillä? Nythän se soi koko ajan repeatilla siitä huolimatta, että on kappaleena vähän niin ja näin, mutta soi useaan otteeseen Kuubassa.

Perjantaina koulun ja treenien jälkeen alkoi innokas laittautuminen Miiran synttäreitä varten, joita olin odottanut noin koko alkuviikon. Kuitenkin ennen lähtöä pyrin nollaamaan kaikki odotukset mahdollisimman hyvin, koska vihaan pettymistä. Anyhow siellä oli mielettömän mahtavan hauskaa ja tutustuin moniin uusiin ihmisiin!

Seuraavana aamuna olikin kymmeneltä Kalevan kirkossa lähetyslento, mikä melkein kaikilla rippikoululaisilla taisi olla tänä viikonloppuna. Sen jälkeen sain kutsuttua Nennan kahville ja kaupunkiin mun kanssa. Kun Coffee Housessa eikä ekassa Waynesissa ollut tilaa, päädyttiin Siperian Waynesiin.
Photobucket
Juteltiin kaikesta hauskasta ja vähemmän hauskasta ja kuvattiin molempien kameroilla vuorotellen :D
Photobucket
Waynesissa on Arnoldsin jälkeen parhaat smoothiet. Tällä kertaa päädyin vadelmasmoothieen (kuinka tärkeä tieto). Sieltä lähdettyä käväistiin Hämeenkadun JC:ssä, jossa on muuten outlet myynti. Ei kuitenkaan mitään tarttunut mukaan vaikka olisi tehnyt mieli, koska hain sitten Koskarin JC:stä tosi kivan puolipitkähihasen. Siellä on tai ainakin oli naisten yläosat -30%. Käväistiin myös 3+1 päivillä kosmetiikkaosastolla ja ihailtiin kovasti Make up storen ihania luomivärejä.
Photobucket
Edelleen Waynesista. Olenpas kaunis..

Photobucket
Aiemmista aatteista huolimatta uhrasin Aliveen 5 euroa sisäänpääsyä ja menin Emmi-Sofian kanssa. Ei välttämättä paras sijoitus, kun meno oli lähinnä sitä että soi paskaa musaa ja teinit nojaili aurinkolasit päässä seiniin. Kyllä, aurinkolasit päässä, kun tosta kuvastakin näkee miten häikäisevän valoisaa siellä oli.
Photobucket
Näin kuitenkin ekaa kertaa monia houselaisten kisavetoja, ja täytyy sanoa että hyviä ovat! Edelleen fanitan nörttejä täydellä kympillä, ja erityisesti nyt kun ne on vaihtanut Star Wars teemaan :D
Photobucket
Hei olen Hely ja olen kehitysvammainen.
Loppuillasta tuli kuitenkin hiki kun hypittiin epämääräisesti ja olihan Hilman kanssa nurkassa istuessa ja jutellessa oikein kivaa.

Tänään nukuinki sitten kahteen, yleensä tosiaan siihen yheksään myös viikonloppuina... Voi olla että ei ihan nukuta tänään, kun kello on jo kaheksan mutta tuntuu viideltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti